Info

Tämä blogi on Blasters pelaajien yhteinen blogi. Jokainen voi käydä kirjoittelemassa asiaa tai vähemmän asiaa. Vähän riippuu päivästä ja alkoholin määrästä. Vakavasti näitä juttuja ei kannata ottaa, sillä koskaan ei tiedä, minkälaista läppää keneltäkin irtoaa.
Arkisto

2011 / 10
2011 / 5
2010 / 10
2010 / 9
2010 / 7
2009 / 4
2009 / 3
2008 / 12
2008 / 11
2008 / 10
2008 / 9
2008 / 7
2008 / 6
2008 / 3
2008 / 1
2007 / 11
2007 / 10
2007 / 9
2007 / 8
2007 / 7
2007 / 4
2007 / 2
2007 / 1
2006 / 12
|
|
Mites ne pelaajasiirrot, Blasters?
 ( 01.10.2011 | 12:43 )
Blastersin kausi starttaa sunnuntaina ja lähtökohdat ovat vähemmän kuin ihanteelliset. Potentiaalinen ykkössnaipperi Antti Raekorpi on sivussa treeneissä saamansa alaraajavamman vuoksi. Lisäksi pari kaveria pelailee toipilaana - mutta tätähän se on aina. Ei mitään uutta tai ihmeellistä tältä osin.
Tuttujen vaikeuksien lisäksi saimme kuitenkin tällä kaudella hankittua itsellemme uusiakin kivoja sotkuja. Nimittäin kahden pelaajan pelaajasiirrot eivät olekaan menneet läpi. Blastersmaisesti asiaa alettiin tutkimaan jo hyvissä ajoin perjantaina (huoh...), sillä jäähän silloin vielä kokonainen arkipäivä asioiden hoitamiseen ennen kauden avausta.
Tämä tarina toimikoon paitsi nupinpuristusta helpottavana avautumisena, myös opetuksena muille säbäilijöille.
Keisi numero yksi voidaan ottaa omaan piikkiin.
Kävi nimittäin niin, että yksi uusista pelaajista oli erehtynyt käyttämään arkijärkeä. Pidemmän linjan säbäilijät lienevät jo oppineen kantapään kautta, että byrokratiakoukeroilla ja arkijärjellä on harvoin yhtäläisyyksiä, mutta kyseessä kun oli hieman nuorempi jeppe (eli säbätermein JUNNU!!!), oli hän tilanteessa turhan pahaa aavistamaton. Kyseessä oli vanha ansa, mihin moni on langennut, eli kun pelaajan aiempaa joukkuetta ei ole enää olemassakaan, niin äkkinäinen luulisi, ettei siirtopapereita tarvitse tehdä. Näinhän ei kuitenkaan salibandyssä ole, vaan siirtopaperit tehdään kaikesta huolimatta. En sitten tiedä kuka sen "entisen joukkueen" tiedot täyttää, kai siinä vain käytetään luovuutta. Naapurin Simohan osaa lukea ja yläkerrän Seppo kirjoittaa, kysytään vaikka heidät avuksi.
Tämä asia oli kuitenkin monen wanhan pelurin tiedossa, joten tämä erhe joudutaan nöyrästi ottamaan omaan piikkiin. Olisi pitänyt varmistaa siirtoasia aiemmin. Säännöt ovat sääntöjä, olkoonkin että tämä sääntö kuuluu osastoon "tää vain pitää tietää". Kai joku voisi argumentoida, että asia pitäisi olla tulkittavissa SSBL:n ohjeesta:
K: Kenestä pelaajasiirto ylipäätään pitää tehdä? V: Kaikista pelaajista joilla on ollut SSBL:n pelaajalisenssi kaudella 2010-11 ja jotka pelaavat SSBL:n sarjoissa kaudella 2011-12 ERI seurassa (=SSBL:n jäsenseurassa) kuin kaudella 2010-11.
Tuossahan ei sanota, että "paitsi, jos viime kauden seuraa ei ole olemassa". Itse kuitenkin arvostaisin, jos Usein kysytyt kysymykset-osiossa lukisi tyhjentävästi tuokin keisi, eli ohjeistuksen loppuun vaikka teksti: "Pelaajasiirto on tehtävä, vaikka pelaajan edelliskauden joukkue olisi lopettanut toimintansa". Netin keskustelupalstoilta löytää taitamattomampikin hakukoneen käyttäjä useita pohdintoja samasta aiheesta. Voisi siis kuvitella asiaa kysytyn Liitostakin useammin kuin kerran, joten tapauksen luulisi täyttävän "usein kysytyn kysymyksen" kriteerit.
Keisi numero kahden osalta (epäuskoiset) katseet kääntyvät SSBL:n suuntaan.
Pelaaja teki Salibandy.net:issä pelaajasiirtohakemuksen ja sai pelaajasiirto-ohjeiden mukaisesti kirjaamismaksun tilisiirtolomakkeen. Pelaaja maksoi tilisiirtolomakkeen mukaisen laskun. Pelaajasiirtoa ei kuitenkaan löytynyt hyväksyttyjen siirtojen listalta, kun asiaa - kieltämättä liian myöhään - tarkastelimme. Pelaaja soitti liittoon, ja viesti oli selkeä: siirtoa ei ole hyväksytty, koska olisi pitänyt maksaa eri summa kuin se, mikä oli sähköistä pelaajasiirtohakemusta tehtäessä saadussa tilisiirtolomakkeessa. Tässä oli toki mukana aimo annos ns. paskaa säkää, sillä kirjaamismaksu oli noussut 1.9.. Ymmärrän toki sen, että jos siirtomaksu on noussut, niin tuon voimassaolevan siirtomaksun mukaan on toimittava. Mutta miksi liitto ei ilmoittanut seuralle tai pelaajalle mitään? Totesivat kai vain, että "Jaahas, maksanut näemmä vanhalla summalla. No, eiköhän nuo huomaa virheensä viimeistään kauden alkaessa. Haenpa lisää kahvia, sponsored by Liiton jäsenseurat.".
No, tietenkin joustamaton saa olla jos tahtoo, mutta kun aletaan menemään selkeisiin sääntörikkomuksiin, niin minulla alkaa ymmärrys loppua.
Ensinnäkin ohjeet ovat väärin. SSBL:n pelaajasiirto-ohjeessa sanotaan:
1. Syötä siirron perustiedot järjestelmään 2. Järjestelmä kirjaa siirron liiton tietokantaan ja antaa sinulle automaattisesti siirtokaavakkeen ja kirjaamismaksun tilinsiirtolomakkeen. ... 6. Maksa pelaajasiirron kirjaamismaksu saamallasi tilisiirtolomakkeella
Lisäksi kilpailusäännöissä sanotaan: "Siirrosta on suoritettava kirjaamismaksu internet palvelusta saatavalla viitteellisellä tilisiirrolla.". Sekä kilpailusäännöissä että yllämainittujen ohjeiden kohdassa kuusi tulisi selvästikin lukea, että "Summa ei kuitenkaan välttämättä ole oikein, tarkista se itse kysymällä vaikka Googlelta, että mikä sen summan on todellisuudessa oltava. Muistathat soitella sitten myöhemmin Liittoon ja kysyä, että menikö summa oikein.".
No, jos puolustusasianajajana keisissä olisi Good Wife:n Will, niin hän saisi varmasti selitettyä SSBL:n kannalta parhain päin vielä tämän, mutta entä kilpailusääntöjen rikkominen?
Salibandyn kilpailusääntöjen pykälä 53 sanoo - mielestäni tyhjentävästi - että:
Mikäli pelaajasiirtohakemus hylätään tai jätetään käsittelemättä, taikka siirto evätään, tahi siihen liitetään ehtoja, on siitä ilmoitettava viipymättä hakemuksen tehneelle seuralle.
Minkäänlaista ilmoitusta puutteellisesta (l. kilpailusääntöjen mukaisella "internet palvelusta saatavalla viitteellisellä tilisiirrolla" maksetusta) siirtomaksusta ei ole tullut seuralle eikä pelaajalle. Tämä on ainakin näin oikeusoppimattoman näkökulmasta kiistaton sääntörikkomus. Olankohautus tai "computer says no..." ovat mielestäni huonoja ja viralliselle taholle sopimattomia tapoja reagoida asiallisiin kyselyihin aiheesta.
No, nämä ovat isossa kuvassa pieniä juttuja. Näistä otetaan opiksi ja jatkossa osaamme varautua näihinkin ongelmiin. Pientä ihmistä vain kummastuttaa, että miksi sääntöjä viitsitään kirjoitella, jos niitä ei sitten kuitenkaan tarvitse noudattaa.
Mitäs seuraavaksi? No aiomme tietenkin ihan vain kiusallamme voittaa nuo ekat pelit niiden pelureiden voimin, ketkä ovat edustuskelpoisia.
Blasters toivottaa antoisia säbäpelejä kaikille (kyllä, myös sinulle!) kaudelle 2011-2012!
|